Ringettekoulu kokoontuu joka sunnuntai Kupittaan Rajupaja Areenalla (entinen Marli Areena) klo 11-12. Paikalla on hyvä olla noin 15 minuuttia ennen jään alkua, jotta ehtii pukea varusteet rauhassa päälle.
Ilmoittaudu Ringettekouluun tästä
Mukaan voi tulla ennakkoon ilmoittautumatta. Mahdolliset muutokset kannattaa tarkistaa Ringettekoulun Tapahtumakalenterista. Ringettekoulu on kaikille harrastajille maksuton, ja jokainen osallistuja saa harjoituspaidan. Mailaa voi aluksi lainata hallilta. Myöhemmin oman mailan ja rinkuloita voi hankkia Sport Servicestä Turun Länsikeskuksesta.
Ringettekoulussa opetellaan luistelemaan, tutustutaan uusiin kavereihin, opitaan toimimaan ryhmässä ja päästään käsiksi ringeten, nopeita ratkaisuja ja saumatonta joukkuepeliä vaativan jääpelin, saloihin.
Ringettekoulussa opitaan luistelua ja ringeten perustaitoja. Leikinomaiset harjoitukset laittavat mielikuvituksen liikkeelle, houkuttelevat lasta liikkumaan ja oppimaan uusia taitoja. Luistelun opettelu edistää monipuolisesti liikunnallisuutta ja kehittää mm. tasapainoa, liikkuvuutta, koordinaatiota ja ketteryyttä. Ringettekoulussa opetellaan myös toimimaan osana ryhmää ja ottamaan toiset huomioon.
Alkuun pääsee, kun mukaan ottaa luistimet, kypärän ja hanskat. Myös omalla nimellä ja raikkaalla vedellä varustettu juomapullo on hyvä olla mukana.
Vanhemmat ja sisarukset voivat seurailla kentän tapahtumia vaihtoaitioista tai, jos luistin kulkee, ottaa omat luistimet mukaan ja potkaista itsekin vauhtiin jäällä.
Lisätietoja: Janni Simola, p. 040 7099 639 tai ringettekoulu@turunringette.fi
05.10.2022 23.47 | Mitä ringette on? |
05.10.2022 23.37 | Aloita ringette maksuttomassa Ringettekoulussa! |
05.10.2022 23.36 | Mitä varusteita ringetessä tarvitaan? |