Opi perusliikuntataitoja TuTo Ringeten Liikuntaleikkikoulussa
Julkaistu: 06.10.2022 00.28

Opi perusliikuntataitoja TuTo Ringeten Liikuntaleikkikoulussa

TuTo Ringetessä toimii pienille, ensisijaisesti 4-6-vuotiaille suunnattu Liikuntaleikkikoulu, jossa harjoitellaan leikin varjolla motorisia perusliikuntataitoja, leikitään, pelataan ja liikutaan yhdessä. Liikuntaleikkikoulu antaa hyvän pohjan minkä tahansa liikuntaharrastuksen aloittamiselle ja tukee kokonaisvaltaisesti lapsen fyysistä ja psyykkistä kehitystä.

Kaudella 2022-2023 Liikkari kokoontuu torstaisin Hepokullan koulun liikuntasalissa klo 18-19. Vastuuohjaajana toimii Terhi Pinomäki (toimisto@turunringette.fi).

Ohjatun toiminnan lisäksi vinkkejä koko perheen liikuntaan

Liikkari on osallistujille maksuton. Se sisältää ohjatun toiminnan lisäksi Liikuntaleikkikoulu-passin sekä vinkkivihon lasten liikkumiseen. Lapsella pitää olla toimintaan osallistuessaan voimassa oleva vakuutus. Mukaan tarvitaan liikuntavarustus ja vesipullo.

Ryhmään mahtuu 20 lasta. Kaudelle 22-23 on vapaana vielä muutamia paikkoja, eikä ennakkoilmoittautumista tarvita, joten riittää, että saapuu ajoissa paikan päälle. Lapsella on hyvä ainakin ensimmäisillä kerroilla olla mukana oma aikuinen.

Taustalla Olympiakomitean konsepti

Liikuntaleikkikoulun toiminta perustuu Olympiakomitean suunnittelemaan Liikuntaleikkikoulu-konseptiin ja se kehittää monipuolisesti lapsen motorisia perustaitoja. Ohjelmassa on mm. perusliikuntataitojen harjoittelua, temppuilua, palloilua ja tasapainoilua. Joka neljännelle kerralle aikuiset ovat tervetulleita mukaan liikkumaan lasten kanssa. Tarkemman ohjelman saa mukaan tulemalla mukaan toimintaan.

Turun Toverit ry

Sepänkatu 5b, 20700 Turku

toimisto@tuto.fi


Y-tunnus: 0142329-1